keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

naistenpäivä

En edes tajunnut tänään vietettävän naistenpäivää, ennenkuin aamulla sain asian tiimoilta pari toivotusta, ja somessa aiheelta ei toki ole oikein voinut edes välttyä. Myönnän kuitenkin itse kuuluvani vähän semmoseen "miksei jokainen päivä voisi olla tavallaan naistenpäivä" -koulukuntaan, enkä ehkä ihan täysin ymmärrä, miksi vuodessa pitää olla tietty päivä, jolloin tätä meidän kauniimpaa sukupuolta pitäisi juhlistaa ruusuin ja lahjoin. Jotenkin siitä tulee vain semmoinen ystävänpäivä vol 2 fiilis, joka ei liity omasta mielestäni naiseuden juhlistamiseen kovinkaan olennaisesti. Mutta hei, hemmottelusta ei toki kannata kieltäytyä eikä sitä parjata koskaan...
Maailmasta ei edes löydy tarpeeksi ruusuja, jotta ne riittäisivät osoittamaan puoliksikaan sitä kunnioitusta jota koen oman maailmani ykkösnaista kohtaan: omaa äitiäni. Näin aikuistumisen ja itsenäistymisen vuosina arvostus tuntuu vain päivä päivältä kasvavan. Oon ihan hurjan kiitollinen siitä kaikesta, mitä mulle on kotipuolessa opetettu ja annettu. Oma äitini on aina ollut ihan raudanluja superwoman: yhdessä isäni kanssa rakentaneet ja kehittäneet uuden yrityksen hyvin tiukista ajoista siihen hienosti pyörivään pisteeseen missä se on nyt ja kasvattaneet kolme tytärtä, joille on aina pyritty antamaan mahdollisimmat hyvät avaimet elämässä eteenpäin pääsemiseen. Äiti on välillä vetänyt viikkoja, jopa kuukausia särkylääkkeiden voimilla ja vuosi vuodelta aina järjestänyt, kestänyt ja hoitanut hullummaksi kasvavan joulusesongin. Se nainen tekisi mun puolesta mitä tahansa ja vielä enemmän, ja nykyään kotona vieraillessa ensihetkestä viimeiseen haliin saakka on kokoajan yllä lämmin ja super tervetullut fiilis. Oon kiitollinen siitä, että musta on kasvatettu tällainen nainen, kuin olen. 
Mä oon toisinaan ihan superisti itseäni, ajatuksiani ja elämääni ylianalysoiva tapaus, ihan näin naiseksikin. Tunneihmisenäkään en kuitenkaan osaa koskaan vain let loose ja elää sen mukaan, vaan välillä järki ja sen tuoma liiallinenkin realismi on ehkä asia, jota haluan jatkossa kehittää. Ei elämää voi elää pelkissä järjen turvaverkoissa, sivuuttaen kaiken mistä voisi tulla harmia. Jotta kehitytään eteenpäin, tarvitaan myös niitä haasteita, ja niiden läpikäymistä. Edelleen kyllä aion pitää kiinni siitä, että tyhmä ei saa olla, ja jos tilanne on playing with fire, pitää aina pitää ainakin silmät auki. 
Naisena, erityisesti nuorena sellaisena ei todellakaan ole helppoa nykymaailmassa. Paineita, oletuksia, odotuksia, kirjoittamattomia sääntöjä ja tiettyyn malliin purkittamista tulee suunnasta jos toisesta pilvin pimein. Tästä syystä arvostus sitä kohtaan, että osaa olla aidosti sitä mitä on ja nauttia siitä, on ainakin omalla kohdallani suuri. Ja vaikka jonkun toisen käsitys näistä asioista eroaa sun omista, niin tajutaan ja tiedostetaan että niin voi olla, eikä aleta sättimään turhaan toisia. Annetaan vaan toistemme olla omanlaisiaan naisia ihan rauhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti